Politiikka on viime päivinä tarjonnut mielenkiintoisia käänteitä, joista ei ole puuttunut dramatiikkaa ja tunteita. Näillä tapahtumilla on mielestäni yksi yhteinen nimittäjä – niiden keskiössä ovat arvot. Tämä havainnollistaa erittäin hyvin, miksi arvot ovat niin tärkeitä kaikessa toiminnassa yksilötasolta yhteiskunnan tasolle.

Kokoomuksen ja Keskustan päätös Halla-ahon johtamien Perussuomalaisten jättämisestä hallituksen ulkopuolelle on vahva esimerkki siitä, miten arvoista tehdään elävät ja oikeat. Puolueet tiedostivat hallituskriisin riskit ja kummallakin oli paljon pelissä, mutta silti arvot voittivat ratkaisussa. Myös Perussuomalaisten hajoamisen taustalla on arvojen ristiriita. Ns. Soinilaiset kokivat, ettei Perussuomalaiset enää ollut se puolue, jonka he tunsivat ja kuilu uuden johdon ja heidän välillään kasvoi liian isoksi, nimenomaan arvojen tasolla.

Yhteisistä arvoista kiinni pitämistä toivoisi näkevän yhteiskunnassa paljon useammin – niin politiikassa, yrityselämässä, viranomaistoiminnassa kuin kaikessa muussakin tekemisessä.

Arvot ovat erityisen tärkeitä muuttuvassa maailmassa. Kun toimintaympäristö muuttuu nopeasti, pitää pystyä tekemään päätöksiä ripeästi, vaikka asiaa ei olisikaan kirjattu johonkin yhteiseen ohjelmaan ja strategiaan. Tällaisessa tilanteessa arvojen merkitys korostuu, koska ne rakentavat sen perustan, jolla seistään. Ne ovat ikään kuin liikennevalot, jotka kertovat, miten kussakin tilanteessa tulisi toimia niin, että lopputulos on mahdollisimman hyvä ja linjassa aikaisempien toimien kanssa. Ne auttavat ottamaan sokkeloisessa maailmassa oikean suunnan.

Yhteiset arvot rakentavat. 

Harva asia toimii ilman luottamusta. Luottamusta rakennetaan erityisesti arvojen kautta. Arvot ovat ne toimintaa ohjaavat periaatteet, joihin on sitouduttu. Arvot määrittävät sekä ryhmälle itselleen että sen ulkopuolelle, MITEN asioita tehdään – mitä keinoja ollaan valmiita käyttämään yhteiseen tavoitteeseen pyrittäessä. Mikä on siis yhteistyön perusta ja mitkä ovat ne ehdottomat kriteerit, joiden on täytyttävä kaikessa tekemisessä.

Yhteisten arvojen perusteella kaikki voivat luottaa siihen, että toiminta täyttää aina tietyt vähimmäisvaatimukset ja on käytetty yhteisesti hyväksyttyjä menetelmiä. Kaikki tietävät, mikä on tärkeää ja mitä ei olla valmiita uhraamaan. On siis asioita, jotka ovat niin perustavanlaatuisia, että ne eivät ole kaupan. Ei, vaikka olisi kuinka paljon menetettävää. Silloin myös päätökset on helpompi hyväksyä, vaikka ne eivät olisikaan itselle mieluisia.

Tämä kuitenkin edellyttää erityisesti kahta asiaa:

  1. Arvot on onnistuneesti viety päätöksentekoon ja toimintaan.
  2. Kukin ryhmän jäsen on sitoutunut yhteisiin arvoihin.

Mikä sitten yleensä menee pieleen?

Arvoista sinänsä puhutaan paljon ja useimmat organisaatiot tiedostavat, että arvot pitää olla. Aivan liian harvoin arvoilla on kuitenkaan ratkaisevaa roolia päätöksenteossa ja toiminnan organisoinnissa. Ne ovat usein esillä vain juhlapuheissa ja organisaatioiden seinillä. Mutta ei osata tai haluta panostaa siihen, että määritellään ryhmän tai organisaation yhteinen arvopohja niin, että kaikilla on edellytykset sitoutua siihen.

Arvoista tulee helposti tyhjiä korulauseita, joilla ei ole mitään käytännön merkitystä. Pahimmillaan ne ovat johdon itsensä kirjoittamia ja sitten edellytetään, että koko muu organisaatio vain ottaa ne omikseen sellaisenaan ja alkaa toimia niiden mukaisesti. ”Yhteiset” arvot ikään kuin työnnetään kurkusta alas. Usein jopa johto ei edes osoita esimerkkiä arvoihin sitoutumisessa vaan haetaan opportunistisesti pikavoittoja arvot uhraamalla.

Yhteiset arvot syntyvät hyvällä ja monisuuntaisella kommunikoinnilla organisaation kaikilla tasoilla. Kaikkien ryhmän jäsenten tulee osallistua keskusteluun ja heidän pitää voida vaikuttaa arvopohjan määrittelyyn. Kuuntelulla ja avoimella keskustelulla voidaan ajan kanssa muotoilla ne arvot, jotka kaikki jakavat. Se edellyttää myös, että ryhmän jäsenet tuntevat toisensa kokonaisvaltaisesti ihmisinä. ”Työminää” ja ”yksityistä” minää ei voida tässä jakaa.

Arvot osoitetaan merkityksellisiksi ja eläviksi sillä, että kaikki päätökset ja teot ovat linjassa niiden kanssa. Arvoista ei tehdä kompromisseja, vaikka olisi kuinka paljon hävittävää. Muutoin arvopohja rapautuu hyvin nopeasti. Peilaamalla kaikkia päätöksiä ja toimenpiteitä yhteisiin arvoihin, yksilö ja organisaatio vahvistavat myös vastuullisuuttaan. Sillä osoitetaan, että ei olla edistämässä itsekkäästi omaa asiaa vaan tehdään töitä yhteisen tavoitteen eteen. Myös vastuullisuus rakentaa luottamusta.

Myös kunkin ryhmän jäsenen pitää jatkuvasti omalla toiminnallaan osoittaa, että arvoihin sitoudutaan. Ei riitä, että johonkin on kirjattu, millä periaatteilla yhteistyötä tehdään. Tekojen ja sanojen pitää olla tässäkin linjassa – muutoin se ei ole uskottavaa. Petteri Orpo toteaa kuvaavasti blogissaan: ”Uudet tehtävät eivät pyyhi pois aiemmin sanottua tai kirjoitettua. Hallitustyössä on välttämätöntä, että puolueet voivat luottaa toisiinsa ja että sovittu pitää. Tässä suuri merkitys on sillä, mitkä ovat työskentelyssä mukana olevien omat, julkilausutut arvot.”

Arvojen ristiriita tuhoaa.

Jos ryhmän sisällä ei ole yhteistä näkemystä toimintaa ohjaavista arvoista, syntyy sen jäsenten välille tuhoavaa ristiriitaa. Tämä ristiriita aiheuttaa sekavuutta, turhautumista ja huonoa yhteistyötä, jossa lopulta kukaan ei tiedä, miksi asioita tehdään ja miten asioita viedään yhdessä eteenpäin. Mitä suurempi arvojen ristiriita on, sitä destruktiivisempi se on.

Ilman yhteisiä arvoja ei yhteistä tavoitetta pystytä onnistuneesti edistämään. Hieno visio ja missio eivät ole mitään ilman yhteistä arvopohjaa. Ei myöskään riitä, että on yhteinen strategia tai hallitusohjelma, vaan toimintaperiaatteidenkin on oltava yhteisiä. Yhteisillä arvoilla rakennetaan uutta, ne ovat ikään kuin toimintaa koossa pitävä liima.

Toki voi käydä niinkin, että jokin ryhmän jäsen huomaa ristiriidan omien ja organisaation arvojen välillä ja päättää jättää ryhmän. Pitkän päälle tämä on kuitenkin myönteinen asia, koska arvojen ristiriita on haitallista sekä yksilölle että organisaatiolle. Esimerkiksi suomalaistaustainen Stanfordin tutkija Emma Seppälä kertoo, että ”[t]utkimusten mukaan arvopohjaiseen onnellisuuteen, altruismiin sekä myötätuntoon keskittyvillä ihmisillä on esimerkiksi alhaisemmat tulehdusarvot. Mielihyvän tuoma onnellisuus on lyhytkestoista, arvopohjainen johtaa mielekkääseen elämään.”

#vastuuviestintä